19 joulukuuta 2012

Koululentis -rannenauhat makramee-tekniikalla

 Koululentis-kampanja järjestettiin lokakuussa Suomen kouluissa. Teimme neljäsluokkalaisten kanssa kampanjaa varten voitto-nauhoja. Myös muilta luokilta osallistui oppilaita nauhojen tekemiseen.

Joukkueen kapteeni saa jokaisesta voitosta nauhan ranteeseensa ja lopuksi nauhat lasketaan. Se joukkue, jonka kapteenilla on eniten nauhoja ranteessaan, voittaa.






 Ohje tekemiseen:

Ota yhteensä kuusi lankaa. Kaksi 60 cm pitkiä. Neljä 100 cm pitkiä. Laita langat tasan päistä ja tee löysä solmu noin 15 cm päähän. Kiinnitä työsi maalarinteipillä pöytään solmun vierestä. Asettele langat niin, että lyhyet pohjalangat ovat keskellä.

1. VAIHE
Toiset työlangat (kuvassa beessi) menevät aina pohjalankojen ALTA ja toisten työlankojen (kuvassa vaaleampi vihreä) PÄÄLTÄ.

2. VAIHE
Seuraavaksi kuvassa vaaleanvihreät langat menevät pohjalankojen PÄÄLTÄ ja toisten työlankojen ALTA.

Kiristä ja jatka samalla tavalla kuin edellä. Aloita taas beessillä  ALTA, PÄÄLTÄ. Sitten vihreällä PÄÄLTÄ, ALTA.  Jatka niin kauan, että makramee osuus yltää ranteesi ympäri. Letitä langat molemmista päistä. Voit avata alkusolmun ennen letitystä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti