24 toukokuuta 2017

Saaran huopatossut


7. lk keväällä tein märkähuovutuksella huopatossut.


Märkähuovutus on huovutustekniikka joka voi olla helppo, tai vaikea, tämä riippuu työn vaikeusasteesta. Henkilökohtainen mielipiteeni on se, että huopatossut ovat asteikolla 1-10,  vaikeusasteeltaan ehkä 7. Tässä blogipostauksessa kerron ohjeen miten minä tein huopatossut. 



1. Ensimmäisenä asettelin villalevyt ristin muotoon niin, että villan kuidut olivat ristikkäin. Tämän jälkeen asettelin saappaan villalevyjen päälle ja aloin nostelemaan villoja ylös. 




2. Tämän jälkeen olikin aika ensin kastella työ läpimäräksi kuumalla vedellä ja alkaa huovuttamaan sitä mäntysuovan ja kuuman veden avulla, ensin vain taputtelemalla ja tämän jälkeen kevyesti hieromalla. Kun työ oli huovuttunut vähän, siirryin hankaamaan työtä ihan kunnolla.



3. Kun olin saanut tossun huopumaan, vedin saappaan pois tossun sisältä, ja huovutin sitä vielä vähän aikaa sisältä päin. Kun työ oli huopunut kokonaan, aloin kastelemaan sitä vuorotellen kuumalla ja vuorotellen kylmällä vedellä (viimeisenä kylmä), jonka jälkeen puristin tossun niin kuivaksi kuin sain, ja jätin sen telineelle kuivumaan. Toistin saman prosessin toisella tossulla.

4. Neljäs työvaihe minulla oli "takakoukkujen" ja nahkapohjien ompeleminen käsin



Lopputuloksena huopatossuista tuli aika erikokoiset, mutta olen kuitenkin tyytyväinen työhöni.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti