19 toukokuuta 2017

huopatossut


Ahkis 7c

MÄRKÄ 

HUOVUTETTU 

HUOPATOSSU  

Työ alkoi suunittelusta minulla ei kestänyt kauaa päättää että haluan tehdä huopatossut.
Värin valitseminen tuotti ongelmia koska värivaihtoehtoja oli monia tosi kivoja. Loppujen lopuksi päädyin siihen että tossun ulkoosa on vaaleanpunainen ja sisäosa valkoinen

Suunnittelun jälkeen täytyi hankkia oikean kokoinen lesti ja koska luokasta saatu puulesti oli liian pieni, suurensin sitä teipillä ja tuore kelmulla.


Seuraavaksi asettelin huopalevyt pöydälle huovankuidun suunta jokatoinen ristikkäin.
Huopa levyjä oli päällekkäin vaaleanpunaisia ja valkoisia yhteensä 10.


Kun huopalevyt oli laitettu, leitetaan lesti niiden keskelle ja kännellään huopa lestin ympärille.


Tossu oli tässä vaiheessa iso ja paksu ja oli vaikea uska että siitä tulisi 
ikinä sopivan kokinen.




Itse huovutus alkoi sillä tavalla että huovutin pienen pullon avulla, pullossa oli vettä sekoitettuna mäntysuopaan. Aluksi tossua piti painella hiljaa ettei huopa liiku väärään kohtaan.





Huopa alkoi tiivistyä aika nopeasti, seuraavaksi aloin hinkkaamaan tossua jo kovempaa että huopa alkaisi tiivistymään. 








Kun huopa oli tiivistynyt tarpeeksi siirryin huovuttamaan lavuaariin. 

Kun tossu oli mielestäni tarpeeksi tiivistynyt huuhtelin sen lopuksi vuorotellen kylmällä ja kuumalla. Kunnes tossussa ei ollut ollenkaan huovutus saippuaa tai mäntysuopaa.

Kuivuneena tossu oli jalkaani juuri sopiva reunat piti enään leikata tasaisiksi.




Toinen tossu tehtiin aivan samalla tavalla paitsi lopuksi se jäi vähän liian isoksi joten se laitettiinpesukoneeseen että se tiivistyisi sopivaksi.


Lopulliset huopatossut:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti