18 toukokuuta 2017

Märkähuovutettu pussukka

Märkähuovutettu pussukka


  • Ensin tehdään villasta levy, käyttäen pieniä kerroksia.
  • Ne pistetään vuorotellen pystyyn ja vaakaan.
  • Minulla oli solumuovista tehty malli, minkä kokoinen työstäni aikoi tulla.
  • Villa levyn pitää olla jonkin verran isompi. 
  • Käytin kahta eri väristä villaa, mutta yksi käy hyvin.

  • .
  • Ensin huovutettiin mallin kokoinen kohta keskeltä, jättäen muut reunat, paitsi yläreuna kuivaksi.
  • Sama toiselle levylle ja sitten jos et halua ihan litteää pohjaa, niin kannattaa pistää jokin pohjan muodon antajaksi.
  • Pohjasta voi tehdä minkälaisen haluaa, minä käytin pyöreäreunaista purkkia.
  • Pohjan- ja pussukan muodon malli jätetään väliin ja toinen puolisko lasketaan päälle, siten päin miten pussi oikeasti tulee olemaan. Ei väärin päin.
  • Sitten vain huovuttamaan joka paikasta. 
  • Pohjaan kannattaa käyttää eniten aikaa.
  • Sitten voit ottaa mallit pois.

  • Kastele vuorotellen kylmällä ja kuumalla ja huovuta samalla. Muista lopettaa kylmään.
  • Jätä kuivumaan.
  • Jos haluat tehdä kannen niin tarvitsen levyn joka on vähän isompi kuin tuleva kansi.
  • Tee kannelle sama juttu kuin pussille, mutta reunatkin saa kastella.





  • Leikattuasi epätasaisen reunan pussukastasi pois, voit halutessasi ommella siihen hihnan.


  •  Kun läppä on valmis, leikkaa siitä oikean kokoinen ja muotoinen.
  • Ompele se samalla värillä mitä pussi on, taakse kiinni.

  • Läpän voi saada pysymään kiinni todella monella eri tavalla, mutta minä käytin tarranauhaa.
  • Ompelin sen vain varovasti ompelukoneella.
  • Tarranauha oli myös helppo ommella ompelukoneella.








  • Tässä valmis työ roikkumassa puussa.










7.lk

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti