14 tammikuuta 2016

SEINÄRYIJY SISUSTUSTYÖNÄ, 6.LK




Aloitin kollaasin teolla. Keräsin siihen kuvia kaikesta mistä tykkään. Sitten suunnittelin työn koon, värin ja tekniikan. kun olin päättänyt, aloitin pohjan tekemisen. Leikkasin oikean kokoisen palan liukuesteverkkoa. Langan keriminen kaverin kanssa oli kivaa, yksin lankaa piti nykiä ja availla solmuista. Langan katkominen vei aikaa, kun piti leikata yksi kerrallaa, jotta suikaleet olisivat täsmälleen oikean kokoisia. Solmiminen vei myös aikaa ja oli yksitoikkoista mutta rentouttavaa ja koukuttavaa, kun sai tehdä sormilla. Solmutekniikka oli helppo oppia ja vaikka alkupäässä en oikein osannut, niin opin nopeasti. Joskus olin niin omissa maailmoissani, että unohdin vaihtaa vätiä ja jouduin peruuttamaan. Kun työ oli lähes valmis, lisäsin ylimpään riviin pujottelemalla puu kepit jotka mahdollistivat työn ripustamisen seinälle. Suosittelen kyllä vahvempaa materiaalia keppeihin jotta ne eivät katkea. Lopputulos oli kotoisa ja olen tyytyväinen aikaansaannokseeni.  :3 - Noora      

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti